Kristallit kokonaisvaltaisen hyvinvointisi tukena

Luonnon puolijalokivet ja kristallit eivät ole vain arvokkaita, vaan ne sisältävät suuren määrän elinvoimaa ja energiaa, jota ne vapauttavat niitä käyttäville ja niille, jotka koskettavat niitä. Jo antiikin ajoista lähtien kaikissa sivilisaatioissa, sekä länsimaisissa, että itämaisissa on käytetty luonnon jalokivikiteitä niiden voimakkaiden energiaominaisuuksien vuoksi. Tämän käytännön esteettinen puoli edustaa vain pintapuolista osaa tästä käytännöstä, itse asiassa emme saa unohtaa sitä esoteerista kiinnostusta, jota kristallit ovat aina edustaneet, erottamatonta ihmisajattelusta, jonka mukaan tiettyjen jalokivien valinta eri käyttötarkoitusten, kalusteiden ja työkalujen luomisessa ei ole pelkkä ennusteellinen, energeettinen maku ja symbolinen tyyppi.
Kristallien avulla
Kristalleilla uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia sekä niiden uskotaan tuovan hyvää terveyttä ja onnellisuutta. Kiviterapian mukaan jokaisella luonnon kiteellä on omat ainutlaatuiset ominaisuutensa - jotkut sopivat parhaiten runsauteen ja hyvinvointiin, kun taas toiset ovat parempia rakkauteen ja tuovat harmoniaa sekä jopa suojaavat.
Voit käyttää kristalleja sinulle sopivalla tavalla, kuten pitämällä niitä taskussa, yöpöydällä, ikkunalaudalla tai työpöydällä. Tai yksinkertaisesti pitämällä niitä kädessäsi aina, kun tarvitset muistutusta aikomuksestasi. Voit asettaa niitä myös keholle chakran alueelle. Tärkeintä on pitää ne lähelläsi, jotta ne vaikuttavat ympärilläsi olevaan energiaan.
Kristalliterapia on puhtaasti energeettistä terapiaa, kovat kivet ja kristallit vaikuttavat energiakenttään (Aura) poistaen energiatukoksia, jotka voivat laskeutua fyysiselle tasolle ja aiheuttaa enemmän tai vähemmän vakavan häiriön. Huono ravitsemus, saastunut ilma, stressi, mutta ennen kaikkea negatiiviset ajatukset ovat pääasiallisia saastumisen lähteitä, joilta meidän on suojeltava itseämme: luonnon kristallit auttavat meitä löytämään terveellisemmän ja tasapainoisemman elämäntavan. Niiden monipuolisuus mahdollistaa niiden käytön kaikilla kokonaisvaltaisilla ja esteettisillä tieteenaloilla sekä jokapäiväisessä elämässä parantamaan ympäristömme energiaa, jossa elämme.
Kristallien energia ja 7 Chakraa
Kehon 7 energiakeskusta eli chakraa ovat todellisia energiakeskuksia, jotka sijaitsevat ihmiskehon keskiakselilla, siinä osassa, joka kulkee selkärangan pohjalta päälaelle. Energiasysteemin täydellinen toiminta, tasapainoiset avoimet chakrat mahdollistavat energian virtaamisen vapaasti. Tämä on yhtä kuin hyvä fyysinen, henkinen ja energinen terveys, joiden tasapaino mahdollistaa elää elämää täysillä.
7 Chakran tasapainon palauttaminen tarkoittaa psykofyysisen hyvinvoinnin palauttamista elämääsi, edistäen terveyttä sekä energiaasi ja elinvoimaasi. Chakrojen "avaamiseen" ja tasapainottamiseen sekä mielen, ruumiin ja hengen tasapainon harmonisointiin voidaan apuna käyttää kristallien energiaa.
Voit asettaa kristallin keholle sitä vastaavan chakran päälle. Kuuntele omaa intuitiotasi, miten se ohjaa sinua käyttämään kristalleja parhaalla mahdollisella tavalla.
Muladhara – Juurichakra, kristallit: punainen akaatti, hematiitti, jasper (punainen), granaatti, savukvartsi, obsidiaani, turmaliini, rhodoniitti, bronsiitti, karneoli, koralli, mokaiitti, onyx, rubiini, savukvartsi, verikivi- Maadoittava: musta turmaliini. Rauhoittava: sininen safiiri, smaragdi
Swadishtana - Sakraali chakra, kristallit: kuukivi, helmi, karneoli, topaasi (kullanvärinen), Akaatti, kalsiitti (oranssi), koralli, meripihka, tiikerinsilmä, tuliopaali.
Manipura - Solar plexus chakra, kristallit: sitriini, tiikerinsilmä, malakiitti, jaspis, akaatti, aurinkokivi, meripihka, topaasi (keltainen), turmaliini (keltainen).
Anahata - Sydänchakra , kristallit: ruusukvartsi, kunziitti (vaaleanpunainen), rhodoniitti, smaragdi, turmaliini (veslimeloni ja vihreä) hematiitti, aventuriini, jade, kalsiitti (vihreä), karneoli (vaaleanpunainen), malakiitti, peridootti, topaasi (vaaleanpunainen),
Vishuddha – Kurkkuchakra, kristallit: turkoosi, ametisti, akvamariini, sininen topaasi, kunziitti, meripihka, akaatti (sinipitsi), atsuriitti, kalsedoni, kvartsi (sininen), safiiri, turkoosi.
Ajna - Kolmas silmä chakra, kristallit: ametisti, sininen akaatti, sodaliitti, lapis lazuli, granaatti, fluoriitti (indigo), kunziitti, malakiitti, atsuriitti, helmi (musta), opaali (musta), safiiri (indigo),
Sahasrara - Kruunu chakra, kristallit: Ametisti, helmi, jade (valkoinen), lumikvartsi, seleniitti, sitriini, timantti, vuorikristalli.

Kristallien puhdistaminen
Puhdista ja lataa kristallit säännöllisesti. Voit puhdistaa kristallit esim. huuhtelemalla kiviä kylmän juoksevan veden alla ja visualisoi samalla, kuinka kivi puhdistuu negatiivisista energioista. Voit myös asettaa kristallit ulos tai ikkunalaudalle yöllä kuunvaloon, täysikuu on erityisen tehokas ja antaa kristalleille lisäenergiaa. Myös auringonvalo lataa voimakkaasti kristallit.
Huomioithan, että kristallit, jotka eivät saa joutua kosketuksiin veden kanssa, koska ne ovat huokoisia tai rautapitoisia. Näitä ovat turkoosi, lapis lazuli, malakiitti, krysokolla, fluoriitti, kalsiitti, selestiini, magnetiitti, angeliitti, preniitti, rikkikiisu ja kipsi, kuten seleniitti, hanksiitti ja haliitti. Myös meripihka, opaali, aavikkoruusu ja markasiitti eivät siedä kosteutta hyvin.

Juokseva vesi – Yksinkertaisin tapa puhdistaa kristallit on pitää niitä juoksevan veden alla muutama minuutti, liikuttamalla sormiasi niiden päällä, jotta negatiivisesta energiat huuhtoutuvat pois.
Suolavesi – Jos haluat puhdistaa kristallit, voit ottaa teelusikallisen Himalajan kristallisuolaa tai merisuolaa kulhoon ja lisää siihen vettä, laita kristallit kulhoon puhdistumaan. Käytä intuitiotasi, kuinka kauan haluat pitää kristallit puhdistumassa, mutta jos tämä on ensimmäinen kerta, kun lataat ja puhdistat kristallejasi niiden ostamisen jälkeen, kannattaa ne jättää yön yli puhdistumaan. Jos lataan ja puhdistat kristallisi kerran kuukaudessa, voit jättää ne tunniksi puhdistumaan.
Salvia – Salvian käyttäminen puhdistukseen on loistava tapa palauttaa kristallien luonnollista energiaa. Voit esim. huuhdella kristallisi ensin juoksevalla vedellä, kuivaan ne, sen jälkeen puhdista kristallit yksitellen valkosalviakimpun savulla tai valkosalviasuitsukkeella. Suosittelen tätä rituaalia erityisesti täydenkuun aikaan.
Visualisointi – visualisoinnin ja ajatuksen voimalla voit myös puhdistaa kristallisi. Se voi olla erittäin tehokas tapa päästä eroon kaikesta negatiivisesta energiasta. Pidä kristallia kädessäsi meditoidessa ja kuvittele kirkkaan valkoista valoa sen ympärille. Sinun pitäisi pystyä tuntemaan kristallin muuttuvan vaaleammaksi, mikä on merkki siitä, että se on puhdistettu.

Kristallien lataaminen
Valmista kristallien latausasetelma alustalle – Yksinkertainen tapa energisoida ja ladata kristalleja. Laita Himalajan kristallisuolaa esim. kauniille lasialustalle tai lautaselle ja asettele kristallit suolan päälle. Voit meditoida ja visualisoida valkoisen energian ympäröivän asetelman, kun pidät kätesi asetelman yllä muutaman minuutin. Voit jättää asetelman esim. ikkunalaudalle yöksi kuun valoon.
Auringon valo – Auringon valon käyttäminen kristallien lataamiseen on erittäin tehokas. Anna kristalliesi latautua auringonvalossa silloin tällöin. Aseta kristallit riittävän erillään, jotta ne eivät varjosta toisiaan.
Huomioi, että nämä kristallit voivat haalistua auringossa, kuten kirkas turmaliini, turkoosi, ruusukvartsi, opaali, malakiitti, larimar, kuntsiitti, fluoriitti, selestiini, aventuriini, akvamariini ja ametisti. Jos lataat näitä kiviä auringossa, varmista, että käytät liinaa suojana ja lataa niitä vain hetken. Voit myös kokeilla prismasta tulevaa epäsuoraa valoa.
Kuun valo – Erityisesti täyden kuun aikaan. Voit esim. huuhdella kristallisi ensin juoksevalla vedellä, kuivaan ne ja sen jälkeen puhdista ne valkosalviakimpun savulla tai valkosalviasuitsukkeella yksitellen. Voit jättää kristallit yöksi ikkunalaudalle tai ulos kuun valoon.
Maan alle – Anna kiteiden uudistaa yhteytensä maan kanssa hautaamalla ne maahan yöksi. Jos sinulla ei ole puutarhaa, voit yhtä hyvin laittaa kristallit sisäkasvin ruukkuun.
Huomioithan, että kristallit, jotka eivät saa joutua kosketuksiin veden kanssa, koska ne ovat huokoisia tai rautapitoisia. Voit laittaa ne puuvilla tai pellava pussiin. Näitä ovat turkoosi, lapis lazuli, malakiitti, krysokolla, fluoriitti, kalsiitti, selestiini, magnetiitti, angeliitti, preniitti, rikkikiisu ja kipsi, kuten seleniitti, hanksiitti ja haliitti. Myös meripihka, opaali, aavikkoruusu ja markasiitti eivät siedä kosteutta hyvin.
Ääni – Värähtely - Voit antaa äänen värähtelyn huuhtoa kristallit, se on loistava tapa puhdistaa niiden energia. Voit käyttää äänihaarukkaa, äänimaljaa, laulamista tai jopa yksinkertaista soittokelloa.
Muut kristallit - Tietyillä kristalleilla on kyky ladata ja vahvistaa muiden kristallien energiaa. Seleniitti ja kirkas kvartsi ovat kaksi suosikkiani muiden kivien puhdistamiseen ja lataamiseen. Ne sopivat erinomaisesti minkä tahansa tilan tai kohteen puhdistamiseen negatiivisesta energiasta. Voit ladata kristallit asettamalla ne esim. vuorikristalli-, ametisti-, ruusukvartsi-, seleniitti- tai karneoliklusteriin, noin 24–48 tuntia. Tämän uskotaan toimivan parhaiten, kun sijoitat ne paikkaan, jossa ei normaalisti ole päivänvaloa. Tämän jälkeen itse puhdistuskivet tulee puhdistaa ja ladata.

Nyrkkisääntö on: jos ladattavan kiven väri vastaa itse latauskiveä, sillä on potentiaalisin vaikutus. Aseta esimerkiksi violetit mineraalit ametistin päälle, vaaleanpunaiset ruusukvartsin päälle ja oranssit kristallit karneolin päälle. Kirkkaat mineraalit reagoivat hyvin vuorikristallin kanssa ja valkoiset tai vaaleat kristallit seleniitin kanssa.

Suosittelen kristalleille säännöllistä puhdistus ja latausrituaalia, jos haluat saada niiden maksimaalisen tehon. Kun kristallit on puhdistettu ja ladattu, voit myös ohjelmoida kristallisi yksinkertaisesti. Istu rauhassa ja hiljaisuudessa, ota kristalli käteesi, sano ääneen aikomus siitä, mitä haluaisit kristallin sisältävän sinulle. Esim. ruusukvartsille voit sanoa: Lataan tämän kristallin aikomuksena toivottaa tervetulleeksi elämääni ikuinen rakkaus. Sitriinin voit ohjelmoida esimerkiksi sanoilla: Lataan tämän kristallin aikomuksena vastaanottaa rahaa vaivattomasti ja helposti elämääni.

Haluan muistuttaa, kun käsittelet kristallejasi, paras tapa on kuunnella sisäistä ääntäsi, intuitiota ja antaa sen opastaa sinua. Kun työskentelet kristallien kanssa, aloita aina omasta intuitiostasi ja kokemuksestasi. Energiatyö on henkilökohtaista ja siksi se vaihtelee ja on hyvin yksilöllistä. Maalaisjärki ja vaistot ovat loistavia ohjeita latausmenetelmiä sovellettaessa.

Kristallien vaikutus tilassa
Koti on yksi elämämme tärkein paikka, se on henkilökohtainen ​​tila. Koti voi toimia peilinä, se heijastaa persoonallisuuttamme ja kiinnostuksen kohteitamme sekä energiaamme. Kun kodissa on jännitteitä ihmisten välillä, kodin energia tuntuu jännittyneeltä. Kun olet surullinen tai suremassa, koti pitää sisällään tuon pimeyden tilaa. Ja kun mielesi on täynnä kaoottisia ajatuksia, epäjärjestys ilmenee usein myös kotona. Siksi on niin tärkeää puhdistaa kodin energiaa säännöllisesti ja täyttää se rakkaudella ja valolla. Mitä enemmän muutat kodin säteilevän positiivisuuden tilaksi, sitä enemmän innostat sieluasi värähtelemään samalla tasolla. Kodin kristallit auttavat sinua luomaan tilan ja sielusi sävyn.
Positiivisen energian vahvistaminen
Yksi tärkeimmistä kristallien eduista on niiden kyky vahvistaa positiivista energiaa kotonasi. Kristallit säteilevät omaa ainutlaatuista taajuuttaan, joka voi kohottaa kodin energiaa ja tunnelmaa sekä luoda ympäristön, joka resonoi positiivisuutta.
Tasapainottavat ja puhdistavat tilan
Kristallit ovat eläviä olentoja, luonnollisia harmonisoijia. Ne voivat tasapainottaa ja puhdistaa tilan energiaa, neutraloimalla negatiivisen energian tai pysähtyneen energian, palauttaen tasapainon tunteen tilaan.
Hyvinvoinnin parantaminen
Tietyillä kristalleilla, kuten ametistilla ja kirkkaalla kvartsilla, on rauhoittavia energioita, jotka voivat edistää henkistä ja fyysistä hyvinvoinnin tunnetta. Näiden kristallien läsnäolo rohkaisee sinua pysähtymään, pohtimaan ja omaksumaan rauhallisuuden hetkiä.
Edistää rauhoittumista ja rentoutumista
Ruusukvartsi ja sininen pitsiakaatti, säteilevät rauhoittavia värähtelyjä, jotka edistävät rauhoittumista ja rentoutumista. Näiden kristallien sijoittaminen tilaan, joissa haluat rentoutua, meditoida ja luoda rauhallisen hengähdys hetken.
Luovuuden ja tuottavuuden edistäminen
Sitriini ja karneoli liitetään luovaan inspiraatioon ja tuottavuuteen. Niiden kristallien asettaminen työtilaasi voi auttaa kanavoimaan luovaa energiaasi ja aktivoimaan toimintaasi.
Suojaus ja maadoittuminen
Musta turmaliini ja savukvartsi ovat tunnettuja suojaavista ja maadoittavista ominaisuuksistaan. Ne luovat suojaavan kilven negatiivisten energioiden vaikutuksille ja auttavat sinua tuntemaan olosi maadoittuneeksi.
Yhteys luonnon viisauteen
Kristallit ovat äitimaan lahjoja ja kun sinulla on niitä kotonasi, voit muodostaa yhteyden luonnon viisauteen ja maan muinaisiin energioihin, tämä edistää syvempää yhteyden tunnetta ja harmoniaa. Myös kivien kerääminen luonnosta edistää luontoyhteyden tunnetta.

Kristallien vaikutus tilassa
Musta turmaliini - käytä sitä: Aseta musta turmaliini lähelle oviaukkoja ja ikkunoita, jotta voit tuntea tilasi suojatuksi kaikilta sisään tulevilta negatiivisilta energioilta.
Sininen pitsiakaatti - käytä sitä: Aseta sininen pitsiakaatti makuuhuoneeseesi, jos haluat soittaa yhteytesi ja viestintäsi. Tämä rehevä ja ihana sininen helmi vain helpottaa sydämellistä tyynypuhetta, mutta myös tuudittaa sinut suloisimpaan uneen.
Vuorikristalli - käytä sitä: Kirkas kvartsi on pakollinen jokaiseen kotiin, ja se tulisi sijoittaa jokaiseen huoneeseen ja tilaan niille, jotka haluavat kanavoida positiivista energiaa ja pitää kotinsa turvasatamana.
Ruusukvartsi - käytä sitä: Käytä ruusukvartsia tukahduttaaksesi jännityksen ja riidat kotonasi, jos sinä ja kanssasi asuvat joudut jännitysmyrskyyn. Kun elämä on hieman normaalia lukkiutuneempaa, on luonnollista, että ihmiset käyvät toistensa hermoille. Ruusukvartsi helpottaa yhdistämistä ja kauniita yhteyksiä, muuttaen tilasi takaisin rakkauspesäksi.
Sitriini - käytä sitä: Jos haluat tuoda jumalallisen annoksen D-vitamiinia kotiisi, Citrine on täällä varmistamassa, että aurinko paistaa aina sisälle. Tämä kivi on mahtava tuoda kotiisi myös pimeimpinä talvikuukausina erityisesti niille, jotka tarvitsevat auttavaa kättä kausiluonteiseen mielialahäiriöön.
Ametisti - käytä sitä: Ametistikivi on mahtava lisä kotikiteihisi erityisesti niille, jotka ovat henkisellä polulla syleilemään korkeampaa itseään ja jotka ovat kiinnostuneita psyykkisten yhteyksien vaalimisesta.
Seleniitti - käytä sitä: Aina kun tilasi tuntuu pimeältä ja synkältä, seleniittikristalli voi olla valon tuoja, joka toivottaa tervetulleeksi paitsi luonnollisen valon myös sisältä tulevan valon tunteen.
Karneoli - käytä sitä: Soita Carnelianille ja aseta se talon eteläpuolelle. Tämä on paikka, kun haluat kutsua yltäkylläisyyden sisään. Niille, jotka haluavat kutoa enemmän luovuutta maailmaansa, talon länsikulmat saavat tämän taiteellisen sydämen käyntiin.
Aventuriini - käytä sitä: Sijoita se jaettuun tilaan kannustaaksesi terveellistä vuorovaikutusta perheen tai ystävien kanssa. Voit myös sijoittaa sen toimistoosi missä tahansa opiskelupaikassasi, jotta tämä kivi saa huomiosi ja pitää sinut yhteydessä käsillä olevaan tehtävään.
Lapislazuli - käytä sitä: Sijoita se kotiisi aina, kun haluat karkottaa energiavampereita, tai jos käytät sitä unelmatöihin ja muiden ulottuvuuksien löytämiseen, aseta se tyynysi alle ja anna mystisen keskiyön sinisen kiven opastaa sinua.
Pyriitti - käytä sitä: Pyrite voidaan sijoittaa mihin tahansa kotiin, mutta se voi saada suurimman roiskeen luovan energian, kultaisten ideoiden ja onnen suhteen, kun se sijoitetaan studiotiloihin tai kotitoimistoosi.
Hematiitti - käytä sitä: Hematiitti on täällä pelastamaan päivän kaikin mahdollisin tavoin. Se on sankarikivi ja haluaa hyökätä sisään ja pelastaa sinut kaikesta, mikä voisi vetää sinut alas. Se on myös erinomainen keskittymiskivi, joten muista pitää se lähellä, kun ryhdyt hommiin.
Savukvartsi - käytä sitä: Valitse Smoky Quartz, kun sinusta tuntuu, että alueesi tarvitsee ravistelua. Joskus negatiivinen itsepuheemme voi levitä fyysiseen tilaan, ja silloin tarvitsemme Smoky Quartzia vangitsemaan tuon energian ja haihduttamaan sen.
Labradoriitti - käytä sitä: Jos kamppailet kommunikoinnin kanssa ja haluat luoda ylevän turvallisen tilan, jossa voit pohtia ja pohtia eikä tunne, että sinun täytyy niellä sanojasi, labradoriitti tuo tämän helpon ilmaisun olemassaoloon.
Aqvamariini - käytä sitä: Tämä on toinen loistava makuuhuoneen kivi, sillä sen pehmeät ja harmoniset tunnelmat saavat meidät suoraan purjehtimaan unen maahan. Se on myös mahtava käsittelemään nopeasti myrkyllisiä tilanteita, joten kaikki stressitekijät voidaan leikata heti pois.
Musta obsidiaani - käytä sitä: Toinen mahtava kivi kotisi sisäänkäyntiin sijoitettavaksi, tämä helmi ottaa nopeasti vastaan ​​kaikki pahaa tuovat energiset voimat ja varmistaa, että kaikki juuttunut negatiivisuus käsitellään, koetaan ja siirretään sitten kokonaan pois tilasta.
Onyx - käytä sitä: Jos olet menossa läpi suruaikaa tai muutosta, Onyx voi olla hyvä kivi kotona, koska se tekee lempeästi työnsä auttaen sinua voittamaan ajatusmalleja tai päätöksiä, jotka saattavat pitää sinut syvän kivun ja trauman tilassa.
Nyt tiedät, mitkä voimakkaat kiteet voivat tuoda parantumista ja turvallisuutta kotiisi. Voit käyttää niitä muutamalla eri tavalla. Käytitpä Feng Shui -harjoittelua tai rakennat alttareita pyhään tilaan, tavoitteena on vetää hiekkaan viiva, jossa huono energia ei voi ylittää kynnystä. Tässä on muutamia nopeita vinkkejä kiteiden käyttämiseen hyvän fiiliksen ylläpitämiseen…

Kristallien asettelu ehdotuksia
- Aseta kivet ikkunalaudoille, oviaukkoon ja kotisi sisäänkäyntikohtiin varmistaaksesi, että kaikki huonot tunnelmat ja energiat imeytyvät nopeasti ennen kuin ne pääsevät sisään.
- Rakenna alttareita kristalleilla, suitsukkeilla ja muilla positiivista energiaa tuovilla esineillä luodaksesi pyhän tilan kotiisi.
- Tee kristalliverkko ja kuvittele visualisoinnin avulla kotisi tilaa ympäröivä suojakilpi, joka pitää negatiiviset vaikutukset poissa.
- Aseta kristallit minkä tahansa kannettavan tietokoneen tai tekniikan viereen suojataksesi sähkömagneettiselta sumulta ja haittavaikutuksilta.

Muistathan pitää kristallisi puhtaina ja ladattuina, sillä niihin voi kerääntyä huonoa energiaa eivätkä ne toimi täydellä voimallaan.

Kristallit kodin eri huoneissa
Työhuone on paikka, jossa voit keskittyä ja olla tuottava. On parasta pitää tämä tila siistinä ja järjestyksessä, jotta voit työskennellä ilman häiriötekijöitä. Nämä kristallit pitävät toimistosi energian sopusoinnussa taloudellisen yltäkylläisyyden, liiketoimintataidon ja henkisen keskittymisen kanssa.
Työhuoneen kristallit: Aventuriini, musta turmaliini, karneoli, malakiitti, savukvartsi, pyriitti, tiikerinsilmä, shungiitti
AVENTURIINI – Aseta se työpöydällesi saadaksesi onnea, vaurautta ja kilpailuetua.
MUSTA TURMALIINI - Aseta se työpöydällesi lähelle tietokonettasi, puhelinta ja muita elektronisia laitteita suojataksesi sinua sähkömagneettisilta kentiltä (EMF). Musta turmaliini myös suojaa sinua energisesti toimistojännitteeltä.
KARNEOLI - Pidä se paikassa, jossa voit helposti pitää sitä, kun tarvitset luovaa inspiraatiota ja uusia ideoita. Karneoli tuo myös luottamusta päätöksiisi.
MALAKIITTI - Aseta se väärään suuntaan menevien liikesopimusten, stressaamiesi laskujen ja selkeyttä tarvitsevien liiketoimien päälle. Malakiitti auttaa muuttamaan taloutta ja rohkaisee lähestymään haastavia tilanteita uusilla ideoilla ja luovilla ratkaisuilla.
SAVUKVARTSI - Aseta se työpöydälle auttaaksesi sinua tuomaan stressaavat työtilanteet pintaan. Kun puhut heille suoraan, tämä kristalli auttaa sinua pääsemään ratkaisuun.
PYRIITTI - Aseta se käyntikorttisi, ehdotuksesi tai vireillä olevan sopimuksen päälle. Pyriitti avaa tietä vauraudelle ja toimii rahamagneettina. Pyriitin energia edistää idea rikkautta, mahdollisuuksia ja luottamusta toimintaasi. Aseta Pyriitti käyntikorttisi päälle osoittamaan runsautta. Tunnet rohkeutta, motivaatiota ja yleistä yltäkylläisyyden tunnetta ollessasi yhteydessä pyriitin energiaan. Pyriitti saa sinut ottamaan tarvittavat riskit tai hyödyntämään kasvumahdollisuuksia.
TIIKERISILMÄ – Aseta se työpöydällesi, jotta pysyt keskittyneenä. Tiikerinsilmä maksimoi tuottavuutesi, antaa rohkeutta ottaa harkittuja riskejä ja motivoi sinua työskentelemään kovasti.
SHUNGIITTI – Tärkeä työpöydän tai kotitoimiston kivi, shugiitti on yksi kiven fullereeneista löytyvistä luonnollisista antioksidanteista. Toisin kuin mikään muu kivi maapallolla, tämä vain Kareliasta löytyvä kivi voi absorboida ja neutraloida elektronisten laitteiden lähettämän sähkömagneettisen säteilyn (EMF). Jos työpöydälläsi on tietokone, tabletti, puhelin tai muilla elektronisilla laitteilla, tämä kivi voi olla hyödyllinen taistelussa tätä energiaa vastaan. Se yhdistyy myös juurichakraan, mikä hyödyttää työtäsi pitämällä sinut maadoittuneena ja auttamalla sinua valjastamaan rohkeutesi ja kekseliäisyyttäsi.

Makuuhuone lepää, lataa ja uudistaa romantiikkaa
Makuuhuoneen kristallit: Ametisti, ruusukvartsi, seleniitti
Makuuhuoneesi on pyhäkkösi. Sen pitäisi olla rauhallinen, rauhoittava ja rentouttava. Mitä tulee kristalleihin makuuhuoneessa, vähemmän on enemmän. Kristallit ovat vahvistimia, joten joillekin ihmisille niiden kuljettama energia voi estää levollisen unen. Jos olet herkkä energialle tai sinulla on vaikeuksia nukkua, yritä poistaa kaikki kristallit ja lisätä ne takaisin yksi kerrallaan. Katso, miltä tuntuu muutaman päivän kuluttua. Nukuitko paremmin? Tuntuiko huone rauhallisemmalta? On tärkeää löytää sinulle sopiva kristallienergiatasapaino, joten lisää ja vähennä kristalleja tarpeen mukaan ennen kuin päätät makuuhuoneesi kristallikokoelmasta.
Rauhanomaisen ja rentouttavan energian lisäksi nämä kristallit täyttävät makuuhuoneeseesi rakkautta ja romantiikkaa parantaakseen rakkauselämääsi.
AMETISTI - Aseta se yöpöydällesi tai lipastollesi täyttääksesi makuuhuoneesi rentouttavalla ja rauhoittavalla energialla. Nukkumiseen ja lepäämiseen antautuminen on helppoa, kun olet rentoutunut ametistisi lähettämästä energiasta.
RUUSUKVARTSI - Etsitkö kristalleja, jotka auttavat sinua nukkumaan ja edistämään rentoutumista? Mikä olisikaan parempi kristalli makuuhuoneessa kuin sellainen, joka herättää rauhan ja ehdottoman rakkauden tunteita? Ruusukvartsi, tämä kristalli yhdistyy sydänchakraan avaamaan sielua haavoittuvuuksille ja edistämään rakkautta ihmissuhteissa. Se on olennainen kristalli itserakkauden löytämiseksi uudelleen, koska se saa sinut ymmärtämään, että ansaitset saman myötätunnon ja ymmärryksen kuin annat muille. Pariskunnat voivat hyötyä erityisesti ruusukvartsista. Pehmeällä energialla ruusukvartsi rauhoittaa päivästä jäljellä olevia jännitteitä ja estää sinua menemästä nukkumaan ruusukvartsi palaa makuuhuoneen etuoven äärioikeaan kulmaan. Kaksi kappaletta symboloivat kahta ihmistä suhteessa. Voit myös asettaa ruusukvartsi palat sängyn alle kulmiin, täyttääksesi sängyn rakkauden energialla.
SELENIITTI - Koska energeettisesti puhdas huone on ehdoton, luonnollinen energiapuhdistusaine, kuten seleniitti, sängyn tai tyynyn alla on välttämätön levollisen unen saavuttamiseksi. Tämä "nestemäisen valon" kristalli ylläpitää energeettisesti kevyttä ja ladattua ympäristöä. Jos haluat luoda tunnelman, joka on täynnä puhdasta, kohottavaa tunnelmaa, käytä seleniitti valaisinta. Seleniitti valaisimen pehmeä valo tarjoaa täydellisen tunnelmavalaistuksen, kun haluat vain levätä ja ladata sieluasi hyvän kirjan parissa sängyssä.
Aseta se sängyn viereen, yöpöydälle tai ikkunalaudalle puhdistaaksesi ja kohottaaksesi huoneen värähtelyenergiaa.

Lastenhuone: Luo taivaallinen tila pienille enkeleillesi
Lastenhuoneen kristallit: Ankeliaura kvartsi, Azuriitti, Selestiitti, Fluoriitti, Ruusukvartsi, Seleniitti
Kristallit eivät ole vain aikuisille! Kristallit, erityisesti tässä luetellut, voivat olla yhtä hyödyllisiä lapsille kuin meille aikuisille. Kun nämä kristallit asetetaan lasten makuuhuoneeseen, ne pitävät ympäristön kevyenä, iloisena ja vapaana yöpeloista. Käytä näitä kristalleja saadaksesi lapsesi tuntemaan olonsa turvalliseksi ja terveeksi huoneessaan.
ENKELIAURA KVARTSI - Aseta se yöpöydälle tai lipastolle täyttääksesi huoneen leikkisällä ja kevyellä energialla. Tämän kristallin kimallus valaisee lapsesi huoneen erityisellä energiallaan.
AZURIITTI - Aseta se lapsesi koulupöydälle. Azuriitti inspiroi keskittymistä, juuri sitä, mitä lapsesi tarvitsee oppiakseen koulun läksyt.
SELESTIITTI – Aseta se sängyn viereen auttamaan lapsesi nukkumaan rauhallisesti. Sen rauhoittava, korkeavärähteinen energia on juuri sitä energiaa, jota tarvitaan pitämään pahat unet ja hirviöt loitolla.
FLUORIITTI - Pidä se näkyvissä, jotta huoneeseen tulee toiveiden ja taikuuden ilmaa. Tämän sateenkaarikiven tarkoituksena on tuoda rauhaa, positiivisuutta ja toisaalta unelmia.
RUUSUKVARTSI - Aseta se näkyvälle paikalle täyttämään huone rakkaudella. Lapsissamme on jotain erityistä, kun he tietävät ja tuntevat, kuinka rakkaita he ovat. Ruusukvartsi ottaa kaiken tämän rakkauden ja vahvistaa sitä.
SELENIITTI - Pidä sitä kaikilla ikkunalaudoilla puhdistamaan huoneen energiaa ja nostamaan värähtelyä. Seleniitti kristalli varmistaa, että lapsesi huoneessa on jatkuvaa positiivisuutta.

Keittiö: Kokkaa vähän rakkautta ja harmoniaa
Keittiön kristallit: Apatiitti, karneoli, sitriini, vuorikristalli, fluoriitti, sodaliitti
Keittiösi on kodin sydän. Se on paikka sekä ravitsemiseen, että luomiseen. Nämä kristallit auttavat pitämään tämän erityisen huoneen täynnä eloisuutta ja positiivisuutta.
APATIITTI – Aseta se keittokirjojen lähelle saadaksesi inspiraatiota ja joustavuutta. Kokeile jotain täysin uutta.
KARNEOLI - Dynaaminen kide, karneoli säteilee yhtä kirkasta energiaa kuin sen tulioranssi pinta. Tämä kristalli sopii keittiöön, koska se antaa itseluottamusta, lisää luovuutta, stimuloi motivaatiota ja lisää kestävyyttä. Ruoanlaitto on kovaa työtä. Karneoli auttaa vähentämään ruoanlaitosta keholle aiheutuvaa fyysistä rasitusta ja innostaa sinua ottamaan rohkeita riskejä kokeilla uusia reseptejä. Luovuuden ja intohimon kristalli, keittokirjojen karneoli auttaa piristämään reseptejäsi!
SITRIINI - Aseta se ikkunalaudalle, jossa auringonvalo osuu siihen. Anna tämän kristallin säteillä iloista, kohottavaa ja positiivista energiaa koko huoneeseen. Sitriini täyttää sielumme ja tilan ilolla, kun valmistamme ruokaa. Parhaan makuinen ruoka valmistetaan positiivisella energialla, joten varmista, että keittiössä säilyy iloinen tunnelma. Kun aurinko osuu tähän iloiseen kristalliin, se lähettää kimalteita ja sateenkaaren värejä keittiöösi. Sitriinin inspiroima motivaatio ja ilo tehostavat jokaista ateriaa!
VUORIKRISTALLI - Kuten sitriini, rakastamme kirkkaan kvartsin asettamista ikkunalaudalle, jonne auringonvalo osuu, jolloin kirkaskvartsi voi säteillä valoprismoja kaikkialla keittiössä. Tämä kristalli puhdistaa ja kirkastaa huoneen energiaa. Aseta pöytäsi päälle kirkas kvartsi, joka pitää energian puhtaana. Kun auringonvalo osuu kirkkaaseen kvartsiin, se virtaa sateenkaaren värejä tilaan ja muuttaa sen positiiviseksi paikaksi perheen aterioiden nauttimiseen.
FLUORIITTI - Aseta se pöydälle tai tiskipöydälle, jotta sen kauniit kerrokset täyttävät keittiösi sateenkaarienergialla. Tämä kristalli rohkaisee myös järjestäytymistä ja rauhaa tilassa.
SODALIITTI - Aseta se ruokapöydällesi harmoniseen kommunikointiin perheen ja ystävien kanssa. Sen lisäksi, että kaikki, joiden kanssa nautit illallista, tuntevat olonsa riittävän mukavaksi puhuakseen ja lisätäkseen vilkasta keskustelua, se myös pitää tunnelman positiivisena, rakastavana ja lempeänä ymmärtävänä. Jotkut parhaista – ja tärkeimmistä – keskusteluista käydään aterioiden yhteydessä, ja sodaliitti auttaa aktivoimaan jokaisen kurkkuchakrat vapaasti virtaaviin keskusteluihin ja nauruun.

Olohuone: Kutsuu harmoniaa luokseen ja laatuaikaa
Olohuoneen kristallit: Ametisti, apofylliitti, seleniitti, shungiitti, fluoriitti
Olohuoneesi on paikka, jossa vietät suurimman osan ajasta kotona. Tämän huoneen tulee olla täynnä lämpöä, rakkautta ja positiivista energiaa. Nämä kristallit varmistavat, että olohuoneesi pysyy korkeassa värähtelyssä.
AMETISTI - Aseta se näkyvään paikkaan muistuttamaan itseäsi rentoutumisesta. Ametisti luo kylpylämäisen ympäristön missä tahansa huoneessa, mikä tekee siitä täydellisen lisän kotisi olohuoneeseen. Stressiä lievittävä ametisti on ihanteellinen luomaan rentouttavan, virkistävän tilan. Se toimii ilmanpuhdistajana, puhdistaen negatiivisuutta ja lähettäen positiivista energiaa. Ametistilla on erittäin suojaava energiaa, joka myös jatkuvasti tuo sinulle valoa ja runsautta. Se on yksi niistä kodin kristalleista, jonka sijoittamisessa mihin tahansa kodin huoneeseen, et voi mennä pieleen! Saadaksesi ametistienergian säteilemään olohuoneesi joka suuntaan, kokeile ametistiklusteria. Ametistiklusteri lähettää rauhallista ja rauhoittavaa energiaa koko tilaan.
APOFYLLIITTI - Aseta se näkyvälle alueelle, josta se näkyy helposti. Tämä kimalteleva kristalli säteilee positiivisia säteitä ja nostaa minkä tahansa huoneen energiaa.
SELENIITTI - Aseta se ikkunalaudalle puhdistamaan tilan olohuoneessa. Seleniitti täyttää huoneen valolla ja positiivisuudella nostaen tilan värähtelyä.
SHUNGIITTI - Aseta se kaikkien elektronisten laitteiden viereen neutraloimaan huoneen haitalliset sähkömagneettiset säteilyt. Shungiitti voidaan sijoittaa myös minkä tahansa huoneen kulmiin suojaamaan negatiivisiltä energioilta.
FLUORIITTI - Aseta pala fluoriittia sohvapöydällesi tuomaan tasapainoa ja harmoniaa tilaan. Fluoriitti auttaa sinua löytämään tasapainon sisintäsi ja selvittämään mieltäsi tukkivat stressit tai huolet. Sen käyttäminen olohuoneessa kasvattaa maadoitettua positiivisuutta, joka sopii täydellisesti harmoniseen tapaamiseen ja rentouttavaan illanviettoon.

Kylpyhuone: Luo minikeidas, kotispa
Kylpyhuoneen kristallit: Akvamariini, kuukivi, ruusukvartsi, kirkas kvartsi, sodaliitti
Kylpyhuone on tärkeä tila päivittäisille itsehoitorituaaleillesi, joten on tärkeää tehdä tästä tilasta paikka, jossa voit pitää hyvää huolta itsestäsi. Nämä kristallit luovat kohonneen ympäristön, jossa voit valmistautua päivään joka aamu ja valmistautua nukkumaan menoon joka ilta.
AKVAMARIINI - Pidä se kylpyammeesi lähellä, jotta saat veteen sen rauhoittavan ja virkistävän energian. Se voidaan sijoittaa myös suihkulattialle samanlaisen vaikutuksen saavuttamiseksi. Sen pitäminen kylpyhuoneessa muistuttaa sinua hyväksymään itsesi täysin joka kerta, kun katsot peiliin.
KUUKIVI- Pidä se pesualtaan vieressä. Se on voimakas kylpyhuonekristalli, koska se on yhteydessä vesielementtiin. Kuukivi lisää onnea, terveyttä, muinaista viisautta, alitajuisia oivalluksia, epäitsekkyyttä, hoivaamista, naisellista energiaa, äitiyden vaistoja, ehdotonta rakkautta ja myötätuntoa.
RUUSUKVARTSI - Pidä se iho- ja kauneustuotteidesi vieressä muistuttaaksesi sinua sisäisen ja ulkoisen kauneutesi vaalimisesta. Laita pala ruusukvartsia litraan vettä ja anna sen seistä 4 tuntia. Suihkuta "kauneusvettä" kasvoillesi aina, kun haluat "kauneuskohotuksen". Tässä rakastavassa kristallissa on lempeää energiaa, johon haluat rentoutua, kun peset pois päivän stressin. Ruusukvartsin käyttäminen kylpyhuoneessa muistuttaa sinua itsehoidosta. Jopa kasvojen pesu tai suihkussa huuhtoutuminen voi tuntua hyvinvoinnin harjoitukselta, kun saat yhteyden ruusukvartsin rakastavaan energiaan. Lisää ylellisyyttä iltarutiiniisi käyttämällä ruusukvartsi -silmämaskia, kristallirullaa. tai gua shaa. Ruusukvartsi valaisee tuotteisiisi rakkautta, jotta voit hieroa energiaa ihoasi!
KIRKAS KVARTSI - Kylpyhuone on puhdistumisen paikka, ja ensisijaisena puhdistuskivenä kirkas kvartsi on täydellinen lisä tähän tilaan. Yhdistämällä kirkkaaseen kvartsiin voit puhdistaa henkesi samalla kun puhdistat kehosi. Ota se suihkun tai kylvyn äärellä lisätäksesi puhdistuksen energiaa. Kirkas kvartsi on vahvistin, ja se toimii suurentaakseen henkesi energiaa. Tulet ulos kylpyhuoneesta tuntien olosi puhdistetuksi päästä varpaisiin – kruunuchakrasta juurichakraan – käyttämällä kirkkaan kvartsin -energiaa.
SODALIITTI - Sodaliitti on yksi parhaista kiteistä kylpyhuoneeseen. Aseta se pesualtaan läheisyyteen. Se stimuloi syvää rauhaa, tyyneyttä, viisautta, tietoa, intuitiota, selkeyttä, totuutta ja korkeampaa tietoisuutta.

Meditointitila: Lisää harjoituksiisi energiaa
Meditaatiotilan kristallit: Asuriitti, Golden Healer kvartsi, labradoriitti, kuukivi, phantom kvartsi, rodoniitti
Meditaatiotilasi on paikka kotona, johon tulet, kun on aika hiljentyä. Täytä tämä tila rauhoittavilla esineillä ja mieltä valaisevilla kristalleilla, jotta saat kaiken irti meditaatiostasi.
ASURIITTI - Pidä pala molemmissa käsissä tuomassa sinulle hiljaisen ja keskittyneen mielentilan, jonka tarvitset pysyäksesi läsnä meditaatiossa.
GOLDEN HEALER KVARTSI - Aseta se alttarille tai eteesi, jossa meditoit muistuttamaan sinua, että olet parantaja. Laita kaikki muut tunteet ja konfliktit syrjään ja sano ääneen: "Parantaja, paranna itsesi!"
LABRADORIITTI - Pidä pala molemmissa käsissä aina, kun haluat ylittää vanhat ajatukset ja uskomukset. Labradoriitti auttaa sinua laajentamaan rajatonta mieltäsi ja siirtymään rajoittavien uskomusten ohi.
KUUKIVI - Meditoi sen kanssa lisätäksesi henkistä tietoisuutta. Kuukivi on linjassa kuun ja jumalallisen kanssa valaisemaan polkusi ja elämän tarkoitusta.
PHANTOM KVARTSI - Pidä sitä meditaatiossa, kun haluat saada läpimurron. Ennen kuin aloitat meditoinnin, pidä sitä hallitsevassa kädessäsi ja sano ääneen yksi elämäsi alue, jossa tarvitset läpimurtoa. Anna meditaatiosi ja kristallisi auttaa sinua murtautumaan tälle seuraavalle tasolle.
RODONIITTI - Aseta se alttarille tai meditaatiotilan alueelle, jossa voit nähdä sen usein. Rodoniitti on hyödyllinen apuväline sydämen pehmentämiseen ja anteeksiantoon kannustamiseen.
Sisäänkäynti / etuovi: päästä hyvää värähtelyä sisään
Etuoven kristallit: Musta turmaliini, vihreä jade
Sinulla voi olla hälytysjärjestelmä, mutta se ei auta, kun huonoa energiaa yrittää päästä kotiisi. Pidä aina pala mustaa turmaliinia etuoven vieressä. Musta turmaliini on erittäin puhdistava, mutta myös suojaava kivi. Se auttaa puhdistamaan sinut energiasta, jota et halua tuoda mukanasi kotiin pitkän päivän jälkeen, se luo energiakilven kotisi päälle, jotta muut eivät lähetä negatiivista energiaansa tiellesi.
Jos olet huolissasi siitä, että joku varastaa kristallisi etuoven ulkopuolella, voit myös piilottaa mustan turmaliinin ruukkukasvin maaperään. Tämä ei vain suojaa suojakiveäsi, vaan myös maaperä pitää kristallisi ladattuna!

"Paha silmä" on ”taikauskoa”, mutta totuus on, että vaikka useimmat ihmiset eivät ole tarkoituksellisesti ilkeitä, niin menestyksesi ja kasvusi voivat laukaista heidän ilkeytensä. Aseta turmaliini raakapala etuovellesi, (mieluiten aivan ovikellon alapuolelle jos mahdollista), suojaamaan kotisi ja torjumaan kateutta tai huonoa tuuria. Yhdessä turmaliinin kanssa, saatat haluta sijoittaa myös vihreän jade kiven. Vihreä jade muuttuu ruskeaksi aina, kun lähistöllä piilee vaara, jonka vuoksi sitä arvostetaan myös Feng Shuissa.

Puutarha kristallit: kerää rauhaa ja korkeaa värähtelyä.
Tämä puutarhan kristalliyhdistelmä sopii niin viherpeukaloisille kuin heidän vähemmän viljelykykyisille ystävilleen. Jos sinulla on tapana pysyä kaktuksilla, koska pelkäät tappavasi vielä yhden ruukkukasvin, lisää itseluottamustasi ja puutarhasi energiaa näillä kotisi kiteillä ja kokeile puutarhanhoitoa uudelleen. Vihreä Aventuriini ohjaa maallisen energian juurille sykkimään elinvoimaa kaikkialla kasveissasi. Hautaa se puutarhaasi tai ruukkukasvisi maahan kirkkaalla kvartsilla energian vahvistamiseksi. Kirkas kvartsi voi myös auttaa sinua ohjelmoimaan puutarhasi haluamallasi tavalla. Aseta nämä aikomukset nopealla meditaatiolla puutarhassa. Keskity siihen, mitä haluat kasveistasi ja miten haluat käsitellä niitä. Jos kastelu on jotain, josta unohdat aina, aseta aikomus olla tarkkaavaisempi puutarhaasi kohtaan ja hautaa sitten kvartsi maahan.

Mitkä Kristallit suojaavat sähkömagneettiselta säteilyltä (EMF)?
Kristallit voivat tehdä hämmästyttävän työn, kun on kyse suojaamisesta sähkömagneettisten kenttien sivuvaikutuksilta. Jotkut ihmiset ovat herkkiä sähkömagneettiselle sumulle ja se voi aiheuttaa väsymystä, kohonnutta ahdistusta, ärtyneisyyttä, päänsärkyä, unihäiriöitä ja paljon muuta. Pitämällä kristalleja yllä tai pitämällä niitä lähellä voit luoda energisen voimakentän, jonka läpi EMF:t kamppailevat.
Parhaat kiteet, jotka suojaavat sähkömagneettisen sumun negatiivisilta sivuvaikutuksilta, ovat hematiitti, musta turmaliini, shungiitti, pyriitti, sitriini ja ruusukvartsi. Yksinkertaisesti pue näitä kiviä vartalolle tai aseta ne elektroniikkasi viereen, jotta sivuvaikutukset pysyvät vähäisinä.
Shungiitti on yksi vahvimmista suojakiteistä. Tämä tumma mineraali on puhdasta hiiltä ja sillä on pitkä historia suojaa ja parantavaa. Se voi helposti pyyhkiä pois huonot tuulet, on näppärä käsi poimimaan ja puhdistamaan raskasta energiaa ja voi myös pitää sinut turvassa sähkömagneettisten kenttien vaikutuksilta. Musta turmaliini on myös hyvä suojakivi, joka voi muuttaa ahdistuneita tunteita, estää emf:t ja poistaa myös huonot fiilikset.

Copyright © Infinita.fi

Your shopping cart is empty

Terms and conditions

Nämä toimitusehdot ovat voimassa.

Verkkokauppa

INFINITA.fi

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt INFINITA Oy:n yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

info@infinita.fi

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Vaihto- ja palautusoikeus 

Suomen kuluttajasuojalain mukaisesti asiakkaalla on oikeus vaihtaa tai palauttaa tilatut tuotteet 14 päivän kuluessa. Oikeus päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun tilatut tuotteet on vastaanotettu. Asiakas vastaa vaihdosta tai palautuksesta aiheutuvista postikuluista. Kaikki vaihdettavat tai palautettavat tuotteet pitää olla ehjiä, käyttämättömiä ja alkuperäispakkauksissa.

Vaihto- ja palautusoikeuden käyttämiseksi on asiakkaan lähetettävä sähköpostilla kirjallinen selvitys, jossa yksilöidään vaihdettava tai palautettava tuote, liitetään mukaan kopio tilausvahvistuksesta sekä seuraavat yhteystiedot: nimi, osoite ja puhelinnumero. Asiakkaan tulee noudattaa sähköpostitse annettavia ohjeita ennen vaihdettavan tai palautettavan tuotteen lähettämistä.
Kun palautettava tuote on saapunut, se tarkistetaan ja mikäli se on täysin myyntikuntoinen pakkaus mukaanlukien, palautetaan ostohinta asiakkaalle viipymättä 10,00€ käsittelykuluilla (tai sitä suuremmilla toteutuneilla toimituskuluilla) vähennettynä. Mikäli tuote vaihdetaan toiseen tuotteeseen, maksaa asiakas ainoastaan uudet toimituskulut tai nouto varastolta 0,00€.

Palautuksen vaikutukset

Palautustilanteessa asiakkaan tilille palautetaan viivytyksettä kaikki häneltä saadut suoritukset 10,00€ käsittelykuluilla (tai sitä suuremmilla toteutuneilla toimituskuluilla) vähennettynä, mikäli tuote pakkauksineen palautuu käyttämättömänä ja myyntikuntoisena. Jos tuote ei palaudu myyntikuntoisessa alkuperäispakkauksessa, mutta tuote on muilta osin myyntikuntoinen, velotetaan asiakkaalta kuluna 30% tuotteen ostohinnasta. Vaihtoa tai palautusta ei voida hyväksyä lainkaan, mikäli tuotetta on käytetty tai kohdeltu niin, ettei se ole enää täysin myyntikuntoinen.

Asiakkaan kaupanteon yhteydessä tekemät suoritukset palautetaan joko aikaisemmin käytetyn maksutavan mukaisesti tai lahjakortilla. Mikäli asiakas valitsee rahapalautuksen sijasta lahjakortin, ei käsittelykuluja veloiteta.
Asiakkaan on lähetettävä palautettavat tuotteet takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua siitä, kun tilatut tuotteet on vastaanotettu. Tämän määräajan jälkeen tapahtuvia palautuksia ei enää vastaanoteta.
Asiakas vastaa siitä, että palautettava tuote pakataan niin huolellisesti, että se säilyttää myyntikuntonsa kuljetuksen aikana.
Lunastamaton paketti
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, peritään 20,00€ käsittelymaksu tai aiheutuneet toimitus- ja palautuskulut.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, peritään 20,00€ käsittelymaksu tai aiheutuneet toimitus- ja palautuskulut.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti yhteystiedoissa mainittuun sähköpostiosoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.

Gift cards used in the shopping cart

Filter